E-text prepared by Tapio Riikonen
Entisestään vähissä meärin loajennettu murrejuttu
Tarinoi
Helsingissä,Suomalainen Kustannus-O.-Y. Kansa,1912.
Sananen selitykseksi.
Tarina "Kurjuksen kulukusta pelastunna" osottaa, mitenkä savolaisenkansan keskuudessa on meidän päiviimme saakka säilynyt muinaisaikainenkäsitys merennavasta, suunnattomasta kurimuksesta, josta ja jonnekaikki maailman vedet virtaavat.
Pari kreikkalaista kirjailijaa toiselta vuosisadalta jälkeen Kristuksensyntymän, Ailianos ja Lukianos, ovat esittäneet matkakertomuksia,joissa tämmöisestä merenkurimuksesta kerrotaan. Edellinen asettaa senHyperborealaisten (pohjantakalaisten) maan rajalle, nimittäen sitäAnostos (mistä ei voi palata) ja mainiten sen olevan nieluntapaisen.Jälkimäinen kuvailee, mitenkä laiva saatiin seisahtumaan huimaavanvesikuilun partaalle; se oli jo vähällä syöksyä parin sadan kilometrinsyvyyteen, vaan viime hetkellä laskettiin purjeet ja soudettiin vaivoinvesisiltaa myöten kuilun yli.
Kahdeksannella vuosisadalla Kaarle Suuren hovissa elänyt PaulusDiaconus kertoo, mitenkä Norjan lappalaisten maasta länteen päin, mistävaltameri ulottuu rajattomiin, on kauhean syvä vesien nielu, jotamerennavaksi nimitetään. Kaksi kertaa päivässä se imee laineitasisäänsä ja oksentaa ne jälleen ulos. Tämä kurimus vetää laivoja niinsuurella nopeudella, että sitä voi verrata nuolen lentoon ilmassa.Välistä ne joutuvat kauheaan perikatoon tässä pyörteessä, vaan usein,kun juuri ovat uppoamaisillaan, äkillinen aaltojen voima ne tempaatakaisin ja työntää poispäin yhtä suurella nopeudella.
Yhdennellätoista vuosisadalla pohjoismaiden kuuluisa kuvaaja AdamBremiläinen esittää muutamien friisiläisten meriretken Islantiin jasieltä pohjoisnapaa kohti keskelle hyytyneen meren sumua ja pimeää.Äkisti epävakaisen meren virta vetäytyi takaisin salaiseen lähteesensäja veti vimmatulla vauhdilla onnettomat merimiehet siihen syväänkurimukseen, johon sanotaan kaikkien meren pakojen eli luoteittenimeytyvän, uudestaan ulos sylkeytyäkseen, mitä nimitetään vuokseksi.Muutamat heidän laivoistaan pakovesi vei mukanaan, mutta toisetvuoksivirta työnsi kauaksi pois. Silminnähtävästä kuolemanvaarastasiten pelastuneet vielä avustivat aaltoja kaikin voimin soutamalla.
1500-luvulla kuvaukset merenkurimuksesta paikallistuvat Lofotenintienoille Norjan rannikolla, missä on tunnettu Malströmmen. EräsLofotenin vouti mainitsee monen olevan sitä mieltä, että tässävirtapaikassa tai heti sen ulkopuolella olisi merennielu, ja kertoo,mitenkä valaskala virtaan joutuessaan, kun ei pääse eteenpäin, päästääison äänen niinkuin suuri härkä ja sinne jääpi.
Uudemmalla ajalla esiintyy sama mielikuva meren nielusta elikurimuksesta sekä valaskalasta, joka isoon onkikoukkuuntarttuneena vetää laivan pyörteen piirin ulkopuolelle, virolaistenkansallisrunoelmassa Kalevipoeg.
Myös Kalevalan viimeisen runon kansanomaisissa toisinnoissa Väinämöinenpurrellansa tavallisesti poistuu: "kurimuksen kurkun alle, kian (kita =valaskala) kielen kääntimelle". Tätä paikkaa kuvataan joskus säkeillä:"kurimuksen kulkun suussa tulena veessä kiehui".
Mahdollisesti käsitys meren kurimuksesta vielä elää muissakin osissamaatamme. Tämän kirjan lukijaa, joka siitä voi tietoja saada, pyydetäänne lähettämään postimaksutta osotteelle: "Suomalaisen Tiedeakatemiantieteellinen toimisto, Helsinki. Vapaakirje".
Kaarle Krohn.
Kurjuks