E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström,1901.
Maantie, joka niillä seuduin kulki, ei ollut mikään valtatie.Vähäinen oli siinä liike eikä siitä talvisin ajettu lumirekeä. Se olirakennettu köyhinä vuosina, jotta ihmiset saisivat leipää. Se johtikirkolta sydänmaan kyliin. Mutta siitä oli vielä hyvän matkaa KalleAukustinpojan torpalle Pimeänpirtin kankaalla.
Yksin oli torppa jäänyt keskelle korpea, vasta pitkien virstojen päässäasuivat naapurit, ja he olivat alun pitäen vieroneet Pimeänpirtinväkeä. Sillä Kalle Aukustinpojan vaimo ei ollut heikäläisiä, hän oliKankaanpään kartanon kasvatti ja mamsseli. Siitä oli kyllä jo hyväjoukko toistakymmentä vuotta, kun hän korpeen muutti, ja herraskiiltooli hänestä kulunut melkein jäljettömiin, mutta huoneet hän aina pitikovin hienoina, aivan kuin alituisesti olisi odottanut vieraita,kamarin ikkunoissa piti olla kartiinit ja nurkassa oli sohva kuinherrasväissä. Paikkakunnan vaimoilla oli paljon puhumista hänestä,ylpeä hän heidän mielestään oli ja sentähden eivät he koskaankotiutuneet Pimeässäpirtissä.
Kalle Aukunstinpoika itse oli perin kelpo mies, hyvänluontoinenja avulias. Mielellään hänen tykönsä olisi mennyt ilman asiaakinja viipynyt puhelemassa pirtin penkillä. Se oli iso pirtti ja senikkunoista tuli valoa kuin kirkon ikkunoista. Eihän se vaimokaan, seLiena, oikeastaan koskaan puhunut epäystävällistä sanaa, ja niinhänsen vaatteet olivat kuin talonpoikaisen ihmisen ainakin, mutta senkäytöksessä oli jotakin, joka piti ihmiset loitolla, se ei ollut vainakkojen juoruja, sen myönsivät miehetkin. Lisäksi asui PimeässäpirtissäKallen vanha isä, "Pimeänpirtin vaari", jota ihmiset puoleksi leikillä,puoleksi tosissaan kutsuivat noidaksi. Hän oli kolkko mies ja hänenvaimovainajallaan oli ollut pahat silmät, joilla hän oli katselluttauteja ihmisten lapsille ja elukoille. Vielä tänäkin päivänä, kunkylän lapset olivat tottelemattomia, uhkasi äiti huutaa "Mörköä" tai"Liikaa", ja jos lapset kysyivät, mimmoinen se Mörkö tai Liika on, niinvastasi äiti: "Sellainen kuin Pimeänpirtin vaari".
Vaari ei liikkunut mihinkään Pimeästäpirtistä. Hän ei koskaan käynytkirkonkylässä eikä hän polvistunut noiden raihnaiden joukossa,jotka lukukinkereillä etsivät yhteyttä Herran kanssa hänen pyhässäehtoollisessaan. Joka vaarin näki, näki hänet ruuhessa järvellä taimetsässä kiskomassa pajunkuorta ja tuohia tai kutomassa verkkoa pirtinpöydänpäässä. Pari kertaa vuodessa, joulun ja juhannuksen edellä, kävihän kauppamiehessä noutamassa nuuskaa ja tupakkia. Ihmiset olivattietävinään, että vaari on rikas, vaikka hän käy niin risaisissavaatteissa: hänellä on aarre metsässä.
Paimenet olivat helluntaiyönä nähneet sinertävän valkean palavanPimeänpirtin kankaalla, juuri sellaisen valkean, joka syttyy maanpinnalla, kun povessa on kultaa ja hopeaa. Ja seuraavana yönä, juuriennen aamun koittoa, olivat he hiipineet kaivamaan sitä paikkaa, missäihmeellinen liekki oli värähdellyt, mutta ei sieltä löytynyt kuin soraaja santaa. Aarre ei noussut, kun eivät kaivajat osanneet sanoja, joillavaari sen oli manannut maahan.
Vähänpä nykyajan ihmiset oikeastaan vaarista tiesivät. Hänen ikäisiänsäoli harvoja elossa eikä ketään täälläpäin. He kyllä olisivat osanneetsanoa, miksi vaaria pelättiin: vaaria oli aikoinaan epäilty nuorensiskonsa surmaamisesta, vaikkei asiaa ollut saatu näytetyksi toteen.Noin viisikymmentä vuotta sitten oli hänestä kerrottu, ettei hänkoskaan uskalla ajaa partaansa, sillä hänen poskessaan on v