E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Kuopiossa,O. W. Backman'in Kirjapaino,1900.
— Otetaanhan vielä pari pulloa?
— Niin, otetaan — ja sitten katsellaan, kuinka noiden peli alkaaluistaa! — Minä luulen, että tuo pieni pietarilainen mies mielii tuotatoista nylkeä.
— Niin luulen minäkin. Hän on nyt antanut toisen vähän voittaa ensin;mutta, hänen silmistään ja liikkeistään päättäen, se onvaan kettumaisuutta. — Vanha, Pietarissa temppunsa oppinut"biljaardipeluri"!
Näin haasteltiin eräässä ravintolassa Tampereella.
Toinen pelaajista, jonka katselijat päättivät pelissä häviävän, onpitkä, hoikkavartaloinen mies — kasvonpiirteet ovat säännölliset.Pitkät, tummahkot viikset verhoovat hyvännäköisessä hymyssä oleviahuulia. Silmät ovat sopusoinnussa suun kanssa. Ja hän itse näyttäätahtovan olla sopusoinnussa koko maailman kanssa. — Ei kumma, jos hänhäviikin pelissä tuon pienen, vilkkaan pietarilaisen ketun kanssa. Jahän hävii, vaikka lyökin tottuneen kädellä, sillä hän koettaavaikeintakin palloa katsomatta, jos jättääkin toiselle aseman. —
Ensin pelataan viidenkymmenen pennin palloja. Toinen esittelee markanpalloja, hän suostuu — ja kun on jonkun verran hävinnyt, esittelee hänitse kahden markan palloja, voittaakseen pikemmin häviönsä takaisin.Häviötä karttuu kuitenkin aina enemmän. Olut, jota joka lyönnin jälkeennaukataan, alkaa myös vaikuttaa häviöksi.
— Kaksikymmentä markkaa! huutaa pikku mies.
— Kolmekymmentä — neljäkymmentä!
Toisen onneksi, toisen onnettomuudeksi lyö ravintolan suuri seinäkellokaksitoista. Ravintoloitsija nappaa pallot "biljaardilta".
Hävityt rahat maksetaan, juodaan vielä joku lasi olutta ja sittenhoiperrellaan ulos — —
* * * * *
Niin, niin. Kymmenen markkaa on jäljellä. Sinne ne menivät kapakkaanrahat — ja minun kun piti antaa äidilleni, mumisee itsekseen tuo"pitkä, hoikkavartaloinen mies", jolla kasvonpiirteet ovatsäännölliset, silmät sopusoinnussa suun kanssa ja joka itse näyttäätahtovan olla sopusoinnussa koko maailman kanssa. Ja hän astua haapuroipitkin katua, tietämättä — minne?
Minne hyvänsä, vaan ei vielä kotiin! Ei siellä saa unta kuitenkaan.Huh! Yksin siellä! — Koska rahat ovat näin menneet, niin menköötloputkin!
Pitäähän sitä vielä saada olutta — päätä kivistää — ja sitten — —
— Ajuri hoi! — —
— Ptruu!
— Löydättekö ilopaikkaan?
— On sitä ennen löydetty.
— Sitten mennään ja nopeaan!
— Pitääkö olla vaan yksi?
— Sitä parempi.
— Mennään sitten tuonne etäämmälle katsomaan. — Kyllä tuossakinolisi, mutta on kaksi. — —
— Ptruu! — Ajuri pysäyttää hevosensa ja jättää sen noin sinänsä kadunlaiteelle seisomaan. Hän menee vasemmalla olevan pitkän, kellahtavanrakennuksen perimmäisen ikkunan alle — koputtaa sitten siinä varovastipiiskansa varrella aliruutuun.
Huoneeseen lemahtaa tuli ja verhon takaa ikkunasta ulos kurkistamaantulla sipasee valkea haamu.
— Kuka siellä? kysyy haamu. Ääni kuuluu areksivalta.
— Kyllä sinne saa mennä, kun hiljaa menette, selittää ajuri,palattuaan tuon pitkän, hoikkavartaloisen herran luo, jollakasvonpiirteet ovat säännölliset, silmät sopusoinnussa suun kan