[This electronic edition has been copied verbatim from the 28th printed editionproduced by the Finnish Literature Society as posted on their web site:http://www.finlit.fi/kalevala/index.html The text is in the public domain.
The FLF has also given Project Gutenberg permission to also post theircopyrighted introduction. For more information on 'Kalevala', please visittheir web site.]
Kalevala 1849
Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1835. Teos syntyi Elias Lönnrotin(1802- 1884) työn tuloksena ja koostui hänen keräämistään kansanrunoista.
Kalevala merkitsi käännettä suomenkieliselle kulttuurille ja herätti huomiotamyös ulkomailla. Se synnytti suomalaisten keskuudessa itseluottamusta omankielen ja kulttuurin mahdollisuuksiin. Kalevalaa ruvettiin kutsumaansuomalaisten kansalliseepokseksi.
Lönnrot ystävineen jatkoi edelleen kansanrunojen keräämistä. Uutta aineistoakertyi runsaasti. Sen pohjalta Lönnrot julkaisi Kalevalan toisen, laajemmanversion vuonna 1849. Eepoksessa oli nyt 50 runoa (22 000 säettä) ja se olijuonenkulultaan yhtenäisempi kuin vanha Kalevala.
Vuoden 1849 Kalevala on se, jota siitä lähtien on Suomessa luettu ja johon myösuseimmat käännökset pohjautuvat.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jonka perustajiin Lönnrotkin kuuluu, julkaisisekä vuoden 1835 että 1849 Kalevalan.
Oheinen teksti perustuu SKS:n julkaiseman 1849 Kalevalan 28. painokseen. Sen onAnssi Toivon tekstistä muotoillut ja tarkastanut Johanna Kurela.
Kommentit ja korjaukset: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sirkka-Liisa Mettomaki
Sirkka-Liisa.Mettomaki@finlit.fi
Ensimmäinen runo
Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan,
saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
Veli kulta, veikkoseni,
kaunis kasvinkumppalini!
Lähe nyt kanssa laulamahan,
saa kera sanelemahan
yhtehen yhyttyämme,
kahta'alta käytyämme!
Harvoin yhtehen yhymme,
saamme toinen toisihimme
näillä raukoilla rajoilla,
poloisilla Pohjan mailla.
Lyökämme käsi kätehen,
sormet sormien lomahan,
lauloaksemme hyviä,
parahia pannaksemme,
kuulla noien kultaisien,
tietä mielitehtoisien,
nuorisossa nousevassa,
kansassa kasuavassa:
noita saamia sanoja,
virsiä virittämiä
vyöltä vanhan Väinämöisen,
alta ahjon Ilmarisen,
päästä kalvan Kaukomielen,
Joukahaisen jousen tiestä,
Pohjan peltojen periltä,
Kalevalan kankahilta.
Niit' ennen isoni lauloi
kirvesvartta vuollessansa;
niitä äitini opetti
väätessänsä värttinätä,
minun lasna lattialla
eessä polven pyöriessä,
maitopartana pahaisna,
piimäsuuna pikkaraisna.
Sampo ei puuttunut sanoja
eikä Louhi luottehia:
vanheni sanoihin sampo,
katoi Louhi luottehisin,
virsihin Vipunen kuoli,
Lemminkäinen leikkilöihin.
Viel' on muitaki sanoja,
ongelmoita oppimia:
tieohesta tempomia,
kanervoista katkomia,
risukoista riipomia,
vesoista vetelemiä,
päästä heinän hieromia,
raitiolta ratkomia,
paimenessa käyessäni,
lasna karjanlaitumilla,...