E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Englanninkielestä ["The Chessmen of Mars"] suomentanut
Alpo Kupiainen
Kariston nuorisonkirjoja 60.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1924.
Johdanto. John Carter tulee maahan.
I. Tara tuittupäisenä.
II. Hirmumyrskyn heiteltävänä.
III. Päätömä ihmiset.
IV. Vangiksi.
V. Täydelliset aivot.
VI. Kauhun kourissa.
VII. Pöyristyttävä näky.
VIII. Täpärä koitos.
IX. Ajelehtimassa oudoilla seuduilla.
X. Satimessa.
XI. Taran valinta.
XII. Ghek tekee tepposia.
XIII. Epätoivoinen urakka.
XIV. Ghekin komennuksessa.
XV. Holvin vanhus.
XVI. Uusi nimenmuutos.
XVII. Kuoleman kisa.
XVIII. Uskollisuuden näyte.
XIX. Vainajan varjo.
XX. Syytös pelkuruudesta.
XXI. Uhkayritys rakkauden tähden.
XXII. Vihkimishetkellä.
Jetan eli marsilainen shakki.
John Carter tulee Maahan
Kuten tavallisesti oli Shea juuri äsken voittanut minut shakkipelissä,ja kuten myöskin tavallisesti kävi, olin minä puolestani hankkinutsiitä itselleni arveluttavaa korvausta hammastelemalla hänelle, että seoli heikkojen järjenlahjojen merkki, kiinnittäen n:nnen kerran hänenhuomiotansa eräiden tiedemiesten esittämään teoriaan, joka perustuuväitteeseen, että ilmiömäiset shakkitaiturit ovat aina joko allekaksitoista vuotta vanhoja lapsia tahi yli kahdenkahdeksatta ikäisiävanhuksia taikka henkisesti vajavaisia — jonka teorian voi helpostisyrjäyttää niissä harvoissa tapauksissa, jolloin minä voitan, Shea olimennyt makuulle, ja minun olisi pitänyt noudattaa hänen esimerkkiään,sillä olemme aina satulassa ennen auringon nousua. Mutta sensijaanistuinkin edelleen kirjastossa shakkipöydän ääressä, veltostipuhallellen tupakan savua tappiolle joutuneen kuninkaani nöyryytetynpään ympärille.
Ollessani syventynyt tähän hyödylliseen puuhaan kuulin arkihuoneenitäisen oven avautuvan ja jonkun astuvan sisälle. Arvelin Sheanpalaavan puhelemaan kanssani huomispäivän tehtävistä, mutta kunkatsahdin molempien huoneiden väliseen oveen, näin sen aukon puitteissapronssinkarvaisen jättiläisolennon, jonka muutoin alaston ruumis olisonnustettu jalokivistä jäykkään nahkahihnoitukseen ja jonkavyötäisillä riippui toisella puolen soma lyhyt miekka ja toisellaoudonmallinen pistooli. Tunsin heti hänen mustan tukkansa,teräksenharmaat, rohkeat ja hymyilevät silmänsä ja ylevät piirteensä.Hypähdin pystyyn ja astuin häntä vastaan käsi ojossa.
"John Carter!" huudahdin. "Sinäkö?"
"Kukapa muu sitten, poika?" vastasi hän, tarttuen käteeni toisellakädellään ja laskien toisen olalleni.
"Missä asioissa olet saapunut tänne?" tiedustin. "On jo kauan siitä,kun viimeksi kävit Maassa, etkä milloinkaan ennen ole ollut täällämarsilaisessa asussa. Hyvä Jumala! Onpa todella hauska nähdä sinut —etkä näytä päivääkään vanhentuneen niiltä ajoilta, jolloin keinuttelitminua polvellasi minun ollessani lapsi. Miten selität sen, John Carter,sinä Marsin sotavaltias, vai koetatko lainkaan selittää sitä?"
"Miksi yrittäisin selittää selittämätöntä?" huomautti hän. "Kuten joaikaisemmin olen sinulle maininnut, olen hyvin vanha mies. En tiedäikääni. En muista lainkaan lapsuuttani. Sikäli kuin muistan, olen ainaollut