Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kuvitelmia Karjalasta
Kirj.
OSMO IISALO [Eino Railo]
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja1915.
I. Lähtö luonnon ja alkuperäisyyden maahan.
II. Ontrei ja hänen hurskaat opetuksensa.
III. Kaksi pyhiinvaeltaja-naista.
IV. Outoja tapahtumia tshainajassa.
V. Salaperäinen vieras.
VI. Jatkoa tapahtumiin tshainajassa.
VII. Salaperäinen vieras ja pyhiinvaeltaja-naiset.
VIII. Pakoretkelle lähtö.
IX. Ontrein tarina.
X. Tulo Paadenen kylään. — Runoilija-opettajan vieraana.
XI. Öinen juhlahetki.
XII. Herääminen ja pako erämaahan.
XIII. Unelmia Seesjärveltä.
XIV. Koskemattoman luonnon ylevyys.
XV. Mietteitä ja huomioita.
XVI. Merkillinen kallio.
XVII. Alakuloinen ilta.
XVIII. Uskomatonta.
XIX. Vanha urjadniekka.
XX. Onto ja Tuonen lintu.
XXI. Kesäinen hetki karjalaisessa kylässä. — Runolaulaja.
XXII. Tulo Kemiin. — Pako onnistuu. — Tulo Solovetsiin.
XXIII. Solovetsi ja Karjala.
XXIV. Taistelu Karjalasta. — Grijp-ritarin tarina.
XXV. Grijp-ritarin kuolema ja asemiehen kosto. — Hyvästi.
XXVI. Uuteen elämään.
Vieri siitä virstan toisen,
Pakeni palasen maata
Salon synkimmän sisähän,
Korven kolkon kainalohon.
Hän oli istunut huoneessaan. Ovi oli ollut auki. Ulkoa oli kuulunutsiskojen ja heidän vieraittensa raikasta naurua. Tuomen kukkien tuoksuaoli kantautunut sisään ja pääskysten liverrystä sekautunut sillointällöin tyttöjen huolettomaan ilakointiin. Matti-renki oli istunutpirtin portailla paitahihasillaan, isä-rovasti oli ollut huoneessaanpäivällislevollaan. Äiti oli jo leponsa katkaissut, koskapa hänentasainen laulunhyrinänsä oli ruvennut kuulumaan. Kylän raitilta olivielä silloin tällöin kaikunut pois ajavan kirkkoväen kärryjen ratinaa.
Hän oli nauttinut elämästään ja olemassa-olostaan. Ummistaen silmänsäkuvitteli hän tuon kaiken jälleen ilmieläväksi eteensä. Hän olituntenut terveyden ja elämänhalun suomaa hyvinvointia, sekä iloinnut joedeltäpäin kaikesta siitä uudesta ja oudosta, jota pian tiesi tulevansanäkemään. Laukku tuossa lattialla, jonka viime solkia hän siinä kiinnisolmeili, sekä vierellä pahkurasauva, ynnä vielä hänen pukunsakinosoittivat, että hän oli lähdössä matkalle, nähtävästi jalkamatkalle.Hyvin hoidettuaan asiansa oli hän päättänyt vielä kerran, ennenkuinlukunsa lopetettuaan ryhtyi vakinaiseen toimeen ja siten kentieskiinnittyi liiaksi, harhailla vapaana siellä, missä vielä tapasiluontoa ja kansaa, jota ei sivistys ollut muuttanut.
Niin oli hän matkustanut Sortavalaan ja siitä Koirinojaan. Täältä olihän hiljalleen astuskellut läpi Suistamon Suojärvelle, josta eräästärajakylästä sai matkatoverin, Ontrein. Siitä oli painuttu rajan poikkija lähdetty kohti kuuluisaa Solovetsin luostaria. Sillä matkalla olihän parhaillaan, ja oli hän jo nyt huomannut tulleensa siihen luonnonja alkuperäisyyden, lapsen uskon ja hartauden maahan, josta oliuneksinut.
Lennin maille vierahille,
Tulin tuntemattomille,
Sinisen salon sisä