Produced by Tapio Riikonen
Kertoelmia
Kirj.
Koito [K. J. Juuti]
Tampereella,Hj. Hagelberg'in kustannuksella.1889.
Oppipojan kertomus.
Mannisten kaupunki.
Kaksi hirttoyritystä.
Oppipojan kertomus.
1.
Minun isäni oli kova mies…
Hän oli aikoinaan ollut päällysmiehenä eli "valttarina" eräässäItä-Karjalan isommassa tehtaassa, vaan syistä, joita en tarkemmintiedä — enkä tahdokaan tietää — oli hän joutunut pois tuosta"herrasvirasta" sekä eleli nyt pienoisella maatilalla, minkä oli saanutostaneeksi muutamasta erittäin syrjäisestä sopukasta parin päivämatkanpäästä Sortavalan kaupungista.
Vaikkapa vähilläkin varoillaan käytti isäni minut Siitoisen kansakoulunläpi, mutta siinä olikin se sivistyksen määrä, minkä hän tahtoi suodaainoalle pojalleen; sillä vaikka opettajat kehoittivat häntä — minunmuka hyväpäisyyteni tähden — toimittamaan minut varsinaisellelukutielle ja vaikka eräs varakas sukulainen tarjoutui siinätapauksessa pitämään huolta minun aineellisesta puolestani, ei häntäsaatu millään keinoin luopumaan siitä peri-aatteestaan, että minusta,siinä tapauksessa, ei tulisi muu kuin "renttuherra."
"Vähänkö noita vielä on herroja!… Ja harva heistä rehellisestihenkensä elättää. Enimmät elävät koiruudella taikka köyhän kansannylkemisellä… Minun pojastani ei pidä ikinä tuollaista tuleman!…Tehköön työtä niin kauan kuin jaksaa ja sitte… no, kerjätköön!"
Näin lausui isäni. Se oli hänen maailman-viisautensa.
Muutoin täytyy minun tässä, vaikkapa vastenmielisesti, kertoa, mikämuutos isässäni oli tapahtunut hänen ruukista eroamisensa jälkeen.
Ruukin päällysmiehenä ollessaan oli isäni ollut komea herra. Hän oliperheineen — s.o. äitini ja minun kanssani — asunut komeassa,avarassa kartanossa, ja muutoinkin viettänyt, niin sanoakseni, ylhäistäelämää. Kahden kuorskuvan hevoisen vetämissä vaunuissa teki hänmatkustuksensa kesällä, eikä hän talvisaikaankaan milloinkaan lähtenytkuomutta ja parihevoisitta lyhemmillekään matkoille. Kaikki tehtaanala-päällysmiehet sekä työväki osoittivat hänelle tavatointakunnioitusta — lieneekö se sitte, tuo arvon anto, tullut todellisestakunnioituksen tunnosta vai pelvosta, sitä en osaa taata. Vieraita kävimeillä paljon, jopa korkea-arvoisiakin, ja heitä kohdeltiin ylelliselläkestitsemisellä. Eipä siis kummaa, jos isääni, missä ikinä hänliikkuikin, kohdeltiin vastaavalla tavalla. Ja että hän, isäni, osasiarvostansa pitää sekä katsoi kaiken tämän kunnioituksen jakohteliaisuuden itselleen todellisesta ansiosta tulevaksi — siitä eiole epäilemistä.
Kuinka toisiksi nyt olivat olot muuttuneet! Elämä ruukissa oli maksanutpaljon, joten isälle ei suuria jäänyt siitä erotessaan. Nekin vähätsäästönsä pani hän, viisaasti kyllä, "maahan kiini" ja aikoi nähtävästiruveta nyt yhtä ylenpalttisella tarkkuudella varojansa vaurastuttamaankuin ennen oli ylellisellä tuhlaamisella niitä hävittänyt. Toisenlaistaelämää sitä vietettiinkin nykyisessä isäni talossa. Kadonneet olivatnuo iloiset kestit, joita ennen vähä väliä pidettiin, hävinneet olivatvaunut ja kuomut parihevoisineen, mutta — kadonneet myöskin olivatkunnian ja kohteliaisuuden osoitukset isääni kohtaan, hävinnyt tuomateleva pelko, jolla alhaiset ihmiset häntä ennen lähestyivät.Halveksumista, pilkkaa, jopa törkeää panetteluakin sateli vaan tuontuostakin entisten ystäväin puolelta.
Vaa