E-text prepared by Tapio Riikonen
Huvi-näytelmä kolmessa näytöksessä
Kirj.
Ludvig Holberg
Sovitellut E. Salmelainen
Eero Salmelainen, Kuopio, 1862.
Imprimatur: C. R. Lindberg.
Luulonen, herra.
Matti, palvelijansa.
Anna, Matin morsian.
Luulosen Näyttäymätöin.
Matin Näyttäymätöin.
Tämän veli.
Saara.
Ensi kotitaus,
Luulonen. Matti.
Matti: Se on totinen tosi, hyvä Herra, että, ell'en olisi ääntännekuullut, niin en millään tavalla olisi voinut tuntea Teitä, sitenolette kuukaudessa, jonka aikaa olen poikessa ollut, muuttuneetentisestänne.
Luulonen: Ah! sinusta vaan näyttää siltä.
Matti: Matkalle lähteissäni olitte Te, hyvä herrani, lihava kuinrovasti, vaan nyt olette te näöltänne piammastaan haamun elilinnunpeloituksen muotoinen. Varmaan joko on Herra sairastanut elijohonkuhun neitosen rakastunut.
Luulonen: Niinpä niin.
Matti: Onkos herra sitte sairastanut?
Luulonen: En, — sairaana en ole ollut.
Matti: Niinpä on herra sitte rakkauden pauloihin sidottu.
Luulonen: Saattaapa niin olla.
Matti: Kehenkäs herra sitte on rakastunut?
Luulonen: Sitä en tosiaan tiedä.
Matti: Mitä tähtää näin ihmeellinen puhe?
Luulonen: Ihmeellistä eli ei, vaan niin on kuitenki asian laita.
Matti: Heretkää jo, hyvä herra, leikkiä laskemasta! vaan onkosmorsiamenne kaunis?
Luulonen: Sitä en toden totta tiedä.
Matti: Niinpä alan jo asian arvata. Kihlaus on tapahtunut hänen jateidän ystäväinne kautta, niin, ett'ette toinen toistanne tunne muutakuin heidän kuvailluksistaan.
Luulonen: Puheestasi kyllä havaitsen ett'et minua, Matti, vielätäydelleen tunne; sillä minä en kuuna päivänä kosisi puhemiehen kautta.
Matti: Te ette kosi itse ettekä toisen kautta, ja yhtä kaikki olette Tekihloissa, kenpäs noin oudon puheen selittäisi. Juurihan se on yhtäkuin jos sanoisin: "minä en koskaan paikkaa housujani itse enkäkorjuuta niitä toisella ja kuitenki tulevat ne korjatuksi."
Luulonen: Kun sinä, Matti, semmoisia vertauksia käytät, tulisi sinunvähintäänki sanoa: sans comparaison, se on suomeksi: "tuhmaapuhettani elkää pahastuko!"
Matti: Minä en, hyvä herra, taida latinaa puhua, ja semmoista taassuomeksi sanominen, tuntuu minusta kankealta, siis suokaa se hyvä herraminulle anteeksi. — Vaan onkos teidän morsiamellanne sitte hyvinrikkautta?
Luulonen: Te alempisäätyiset kyselette aina ensimäiseksi rikkautta.
Matti: Ja Te korkiasäätyiset, suokaa anteeksi, te'ette aivan samate. —Ah, sanokaas nyt, hyvä herra, kumminkin, jos tulette hänen kanssansasaamaan paljon rahoja?
Luulonen: En Jumalavita sitä tiedä.
Matti: Hittoakos se sitte on semmoinen naimis-tuuma! Onkos hän kuinkavanha?
Luulonen: En usko häntä hyvin vanhaksi.
Matti: Voineehan herra hänen kasvoistansa johonki määreen nähdä jaarvata, kuinka vanha hän on.
Luulonen: Johan sen olen sinulle sanonut, etten minä milloinkaan olehänen silmiänsä nähnyt.