Produced by Tapio Riikonen
Kirjoitti
Kristian Elster
Norjan kielestä [»Farlige folk», 1881] suomensi O. Relander
Otava, Helsinki, 1891.
Suuri höyrylaiva suuntaa kulkuaan norjalaista rannikkokaupunkia kohti.Kankaan aikaan ei laivaan ole näkynyt muuta kuin vettä ja vuoria,tuulen pieksämiä, päivän paahtamia vuoria. Vihdoin alkaa maisemamuuttua. Kallioita peittää paikka paikoin kahvinruskea kanerva jasiellä täällä on yksinäinen petäjä, jonka kaikki oksat epätoivoisestiovat vääntyneet maihin päin. Kuin höyrylaiva on kulkenut monienasumattomien ulkosaarien ohi, eroittaa harmaalla rannikolla muutamiavalkeita täpliä. Se on kaupunki. Höyrylaiva lähestyy sataman suuta.Kallion takaa, jonka äärimmäisellä kärjellä majakka on, näkyylaivanmastia ja höyrylaivantorvia. Kaupunki näkyy mastometsän läpi.Äärimmäisenä meren rannalla rivi tilavia meriaittoja. Yläpuolella niitäovat muut rakennukset penkeittäin vuoren rinteillä, alempana rivittäin,ylempänä säännöttömästi hajallaan. Toiset ikäänkuin uhalla ovatsijoitetut tuulisimpiin kulmanteisiin, josta ne näyttävät tähystelevänmerelle, toiset ovat arasti ryhmittyneet notkoihin, jossa ovat tuulensuojassa. Yli muitten talojen kohoavat kirkko ja latinakoulu.
Pienessä satamassa on elämä vilkasta. Äärimmäisenä on suuria valtamerenkulkijoita, joitten mastossa liehuu norjalainen tai vieras lippu,sisempänä rannikkohöyrylaivoja ja vuonoveneitä; meriaittojen edessäpurjelaivoja ja laitureissa veneitä joukottain. Useimmat aluksetkulettavat kalaa. Kalaa tuovat jaalat, jotka juuri ovat tulleetpyyntipaikoilta; kalaa lastataan sekä rannikkohöyrylaivoihin ettäniihin, jotka välittävät liikettä kaupungin ja maailman markkinoidenvälillä, kalaa on veneissä, jotka ovat laitureissa. Enin osa siitä,mitä kuljetetaan suunnattomien meriaittojen ovista, on kalaa; ja kaikkine tehtaat, jotka ovat kaupungin lähistössä ovat tavalla tai toisellariippuvia kalasta. Kaupungin tulee kiittää kalaa olemassa olostaan.Merestä ovat vähitellen kiivenneet nämä valoisat puutalot, jotkanäyttävät niin mukavilta ja varakkailta, — merestä ovat nousseet nämäleveät, komeat meriaitat, joihin omistajan nimet ovat maalatut suurillakirjaimilla, toiset hitaasti ja varmasti, toiset uhkarohkean nopeasti,— merestä ovat kohonneet kaikki nämä valkosiipiset purjehtijat jasavuavat höyryt, — merestä ylenneet kirkko välkkyvine ristineen jaopinahjo, kaupungin ylpeys, latinakoulu. Elinehtonsa saapi kaupunkimuutamien peninkulmien päästä, merestä särkkien kohdalta, jossakiiltäviä kalaparvia eleskelee ja jossa joka vuosi kelluilee sadottainkalaveneitä.
Me jätämme höyryn ja lähdemme astumaan kapeata pääkatua, jokamutkittelee ja on jyrkkä kuin vuoripolku. Talot kadun yläpuolella ovatparin sylen korkuiselle muurille siten rakennetut, että ikkunoideneteen on jätetty tilaa pienille puutarhoille. Näillä kaistaleilla,joihin pääsee jyrkkiä portaita myöten, kasvaa köynnöskasvia, jotkapeittävät muurin ja ulottuvat katukiviin saakka. Kadun alapuolella ovattalot niin alhaalla, että vaan ylimmät ikkunat pilkistävät sen reunanyli. Niillä on takapuoli kadulle päin, talojen ja kadun välillä on syväkuilu, ja sen pohjalta kohoaa mahtavia puita, jotka vaan ylimmilläoksillaan varjostavat katua.
Siellä täällä lähtee pääkadusta hämäriä solia, joihin aurinko eikoskaan paista. Siellä eletään aivan ujostelematta. Pestään ja pesuvesikaadetaan maahan, josta se vuolaana purona juoksee kadulle. Vaatteitaripustetaan kuivamaan ja sänkyvaatteita tomuutetaan. Haljenneitakattotiiliä ja vanhaa raudan romua, lasisiruja ja rik