Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Zane Grey
Englannin kielestä ("The Man of the Forest") suomentanut
Väinö Nyman
Helsingissä,Kustannussakeyhtiö Kirja,1922.
Auringonlaskun aikana oli metsässä hiljaista ja yksinäistä mäntyjenja kuusten tuoksuessa suloiselta ja koko metsän loistaessa kullalta,punaiselta ja viheriältä. Suurten puitten oksien alitse kulkevat miehetnäyttivät sulautuvan yhteen värien kanssa, ja sitten kuin he olivathävinneet näkyvistä, tuntuivat he muodostuneen tuon villin metsämaanosaksi.
Valkoisten vuorten korkein huippu Old Baldy oli pyöreä ja paljaslaskeutuvan auringon viimeisen hehkun kirkkaan kullan sitäreunustaessa. Sitten kuin valaistus häipyi kupolimaisen huipun taakse,tapahtui muutos, ja kylmät ja tummenevat varjot levenivät tuonvuorimaailman mustille metsäisille rinteille.
Monien purojen kostuttamat villit ja synkät korkeakasvuiset metsät jaruohoiset puistot muodostavat tämän kymmenentuhatta jalkaa merenpintaakorkeammalla olevan, joka puolelta Etelä-Arizonan erämaan eristämänseudun — tämän hirvien ja antilooppien, karhujen ja puumien, susien jakettujen rauhaisan kodin, joka samalla myös saa toimia hurjien apachienasuntona ja piilopaikkana.
Syyskuisin puhaltaa noissa seuduissa kova ja kylmä, vähän jälkeenauringonlaskun alkava yötuuli. Se näyttää tuovan hämärän mukanaansiipiensä varassa samoin kuin kaikki sellaiset heikot äänetkin, joitaei oltu voitu ennen vallinneessa hiljaisuudessa erottaa.
Metsien mies, Milt Dale, pysähtyi erään korkeata metsää kasvavankukkulan huipulle kuuntelemaan ja vahtimaan. Hänen alapuolellaan oliaukea ja ruohoinen kapea laakso, josta kuului juoksevan veden hiljaistalorinaa. Sen keskeytti silloin tällöin muutaman metsästävän arosudenhurja katkonainen haukunta. Korkeista mäntyjen latvoista kuului levolleasettautuvien metsälintujen ääntelyä ja kahinaa, ja laakson toiseltapuolelta kantautui yöpuulleen sijoittautuneiden villien kalkkunainviimeiset hiljaiset kirkunat Dalen korviin.
Nämä äänet tuntuivat Dalen herkistä korvista sellaisilta kuin niidenpitikin, ne kun ilmaisivat metsäseudun varmuuden olevan ennallaan. Hänoli iloinen, sillä hän oli luullut saavansa kuulla valkoisten miestenhevosten kavioiden kapsetta, jota hän näissä luonnon muodostamissavarustuksissa oli oppinut vihaamaan. Hän ja intiaanit olivat ystäviäkeskenään. Nämä hurjat viholliset eivät olleet vihamielisiä tätäyksinäistä metsästäjää kohtaan, mutta jossakin tuolla metsässäpiileskeli joukko pahantekijöitä, lampaiden varkaita, joita Dale eihalunnut tavata.
Kun hän läksi laskeutumaan rinnettä, levisi auringonlaskun aiheuttamaniltaruskon kajastus Old Baldylta laaksoon täyttäen sen valolla javarjoilla, keltaisella ja sinisellä, samalla tavalla kuin loistavantaivaan. Puron mutkiin muodostuneet lammikot kimaltelivat kirkkaasti.Dalen katse mittaili laakson päästä päähän ja koetti sitten tunkeutuapuron toisella puolella oleviin tummiin varjoihin, missä kuusimetsänmuodostama keihäsmäinen ja terävä harjanne kuvastui vaaleita pilviävasten. Tuuli alkoi humista puissa ja ilmassa oli sateen tuntua.Poiketessaan muutamalle polulle käänsi Dale selkänsä häipyvälleiltaruskolle ja alkoi painua laaksoon.
Yön ollessa näin lähellä ja sateen uhatessa ei hän lähtenytkäänmuutamien peninkulmien päässä olevaan omaan asuntoonsa, vaan suuntasikulkunsa erästä vanhaa metsäsaunaa kohti. Kun hän saapui perille, olijo melkein pimeä. Hän lähestyi rakennusta varovaisesti, sil