Näytelmä kolmessa näytöksessä
Kirj.
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna
1911.
HENKILÖT:
ILMOLA, tuomarin kirjuri.
VINKKA, torppari, kantaja.
KELA, torppari, vastaaja asiassa.
MARI, käräjäherrain passari.
HUTJA, itsellinen, todistaja.
TUOMARI ja lautamiehet.
ILMOLA (Käräjäpaikalla oleva asianajaja katselee papereitaanpöytänsä ääressä): Mitenkäs hiton lailla se onkaan tuon Vinkanasian laita. Sehän tulee jo tänään esiin. Enkä minä oikein oivaltanutmiten hän sitä toimittaa tohlasi. Eihän ne onnettomat osaa asiataanselittää niin, että siitä oikeata tolkkua saisi. Kylläpä sitten!Olisipa se jo jotakin... Mutta annas olla — eiköhän se jo ole itsekintäällä. Otanpa asiasta selon. (Menee sivuovelle ja huutaa.)Mari, oletkos siellä?
MARI (Mari tulee ja huudahtaa.): No mitä sitten sihtieri onvailla?
ILMOLA: Menes tietämään tuolta tuvan puolelta, onko Vinkka-nimistämiestä siellä. Käskisit hänet tulemaan tänne.
MARI: Kyllä! Ja minä tunnen hänen varsin hyvin.
ILMOLA: Sen parempi. Joudu nyt!
(Pian tulee Vinkka ja kumartaa syvään.)
ILMOLA: Hyvä että olet jo täällä. Se asia tulee esiin ehkä piankin. —Mutta minä en saanut oikeata käsitystä siitä sinun selityksestäsiviimen. Kuinka se juuri on? Kerroppa se vielä, että minä saisin senoikein tietooni. Ja puhu suoraan, kyllä minäkin siihen sitte koukkujaosaan kovertaa jos niitä tarvitaan.
VINKKA (Pyyhkii nenäänsä nuttunsa hihaan): No tuota noin, seasia on semmoinen, että kun minä ajoin viime talvena sen Kelan halkojapappilaan, on siitä palkkani saamatta. Sitä häneltä vaadin ja olisinmielestäni saapakin, sillä työmies on palkkansa ansainnut... nähkääshyvä herra sihtieri.
ILMOLA: Niinpä niinkin, mutta mitä halkoja ne sitte olivat ja mitenpaljon niitä oli?
VINKKA: Ne olivat pappilaan meneviä "taksvärkki"-halkoja ja minä ajoinniitä hänen kanssaan viisi päivää.
ILMOLA: Mutta mitäs ovat ne "taksvärkki"-halot? "Taksvärkki" on rumasana, eikä se ole edes suomenkieltäkään.
VINKKA: Eihän me maamoukat tiedetä mitä kieltä se on ja mitenkä hitonrumaa se on; — mutta eiköhän sihtieri ole kuullut puhuttavan, ettätorppari tekee taloon taksvärkkiä, silloin kun se on työlläänmaksamassa taloon veroaan. Niinpä oli Kelankin vedettävä verostaanpappilaan halkoja monta kymmentä syltä. — Ja kaikkiahan sinnepappilaankin pitää ihmisten raahata.
ILMOLA: Mutta milläs ehdolla sinä läksit niitä ajamaan? Lupasiko seKela siitä sinulle mitä?
VINKKA: Eihän siinä niin vissiä määrää ollut, mutta se oli kuitenkinsemmoinen meininki, että hän siitä maksaa. Kuinkas muuten. Kaikkihantyöstään palkan tarvitsee. Senhän kyllä tiedätte herra sihtieriparemmin kuin minä.
ILMOLA: Aivan niin; mutta onko hän sitte jälestäpäin luvannut sinullemitään sovinnolla?
VINKKA: Kyllä hän; mutta mitäs niistä lupauksista sitten on — kun hänon semmoinen mies. Voi, voi! etten te herra sihtieri usko minkälainenvempele se Kela oikeastaan on. Toisenkerran hän tarjoaa kahdenkeskenollessamme vähän sovinnoita ja toisenkerran taas muiden läsnäollessahän puhua pullikoi, että: mennään vain käräjille, minun on vastaajanahyvä riidellä — en tarvitse kuluttaa mitään, mutta sinä viet rahasiherrain taskuun.
ILMOLA: Kaippa siinä veitikkata on. Sehän on sitä rikkiviisautta. —Mutta onkos sinulla sitte todistajia jos niitä tarvitaan täällä?
VINKKA: Onhan täällä tuo Hutja-Nesto; mutta tokko niitä paljontarvitaankaan, koska hän tunnustaa itsekin minun ajaneeni halkoja hänenkanssaan.
ILMOLA: Mutta jos hän kieltää sen oikeudessa, niin mitäs si