Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus kiveliöstä
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1910.
1.
Vallesmannin virkahuoneessa puhelee kaksi miestä. Vallesmanni on vanhamies, ja vanha on hänen vieraansakin, Romakkaniemen Jooseppi,uudistalokas kaukana olevan Moinajärven rannalta.
Kevätkeliä hyväkseen käyttäen on Jooseppi lähtenyt nimismiehenpuheille tiedustamaan, mitä alkaa kuulua Romakkaniemen uudistalonperinnöksihaku-hommasta.
Hyvät tuttavat ovat vanha nimismies ja Romakkaniemen Jooseppi. Kunnonmieheksi on nimismies Joosepin tuntenut ja senvuoksi pitääkin häntähyvänä vieraana. Ja kannattaakin pitää. Ei ole ollut Joosepin tapanatyhjänä kirkolle saapua yksinäisen järvensä rannalta. Aina on tuomistaollut. Milloin metsälintua laukku pullollaan, milloin säkillinenjärvisiikaa, milloin mitäkin. Ja kun nimismiehen tuli lähteäMoinajärvelle pitämään kruununkatselimista uudistalolla, oli silloinaina Jooseppi veneineen vastassa Alpaslahden rannalla, johonrantamailta tuleva polku päättyi. Viime kesänä oli viimeinen katselmuspidetty, ja siinä oli käynyt selville, että talo oli kaikin puolinsiinä kunnossa, että siitä voi täyden veron maksaa ja että talon voiperinnöksi lunastaa.
Siitä he nyt puhelevat, ja hyviä uutisia on nimismiehellä Joosepilleannettavana. Tyytyväisenä ja hyvillään kuuntelee Jooseppi nimismiehenpuhetta. Hänen toivonsa alkaa siis nyt vihdoinkin täyttyä hänensaadessaan talonsa perintötaloksi. Siihen hän on pyrkinyt ja sitävarten työtä tehnyt koko elämänsä ajan. Monta kymmentä vuotta onkulunut, ennenkuin lyömättömään kiveliöön on talo tullut. Sitkeästi onsiinä Jooseppi työtä tehnyt ja toivonut. Joko sitten nyt nuoruudentoivo alkaisi toteutua? Ei ole köyhän miehen helppo elää kaukanakiveliössä, johon ei mikään tie vie. Ei sinne synny talo touhulla jasuupieksämällä. Sitkeää, äänetöntä työtä siihen tarvitaan.
Ja kun Jooseppi nyt palauttaa muistiinsa menneet vuosikymmenet,tuntuvat ne kuluneen kuin virranjuoksu. Nuorena, vastanaineena miehenähän rupesi Moinajärven rannalle kruunun asukkaaksi ja talon oli nytsiihen korkean Romakkaniemen juurelle tehnyt.
Mutta miehen näköinen onkin vielä Jooseppi. Kun hän siinä istuunimismiehen virkapöydän päässä, näyttävät hartiat pöydän levyisiltä.Leveät, vankat kämmenet hyväilevät harmajaa partaa, ja sinisistäsilmistä loistaa melkein lapsellinen ilo. Hän onkin ollut nuorena komeamies ja voimastaan kuuluisa, vankin isävainajansa kuudesta pojasta.Mutta nyt on jo paras voima kulunut kiviä vääntäessä ja vartalonnotkeus kangistunut niityn raivauksessa. Mutta helpompien päivien jahuolettoman elämän toivo virkistää nyt häntä, ja vähä väliä ilmestyyhänen kasvoilleen päiväpaisteinen hymy.
"Joko häntä sitten saanee vähän huolettomammat päivät?" arvelee hänvielä vakuudeksi.
"Jo sinä nyt tarvitsetkin. Vanhaksi alat jo tulla ja koko ikäsi oletraatanut kuin karhu. Ei sinne vain joka mies olisi taloa tehnyt. Eipäole muihin Moinajärven niemiin asukasta tullut, vaikka maita olisi…"
"Eipä taida tämä nykyinen polvi… se ei luota maatyöhön, vaan pyrkiirahallisiin ansioihin."
"Kuinka ne sinun poikasi…?"
"Samanlaisia ovat kuin muutkin nuoret miehet. Puulaakin töissä kulkevatkesät, talvet. Eikä näytä olevan apua sanomisesta."
"Jaa, jaa… siinä se on…"
"Ahtaallehan se ottaa elämän joskus kiveliön asukkaalla, niinkuinminullakin. Kun joutuu tiet