Produced by Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
Arvid Järnefelt
Otava, Helsinki, 1907.
Alkulause
1. Satimessa
2. Kulkukauppias
3. Nuoriherra
4. Rauhalahti
5. Syntymäpäivä
6. Herra Vendell
7. Maanalaiset voimat
6. Enkelien töitä
9. Viisas kuin käärme ja laupeas kuin kyyhkynen
10. Kinturin kuolema
Tämmöinen on tarina:
Muinaisina aikoina tulivat vallottajat tähän maahan, tulivat kiiltävinpeitsin, kirjavin kypärin, sotakunniassa loistavaa ristiä edellänsäkantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa puolustamaan, kylätpaloivat, ryskyen kaatuivat pyhät lehdot. Vallottajan miekka ja tulivoitti. Vastahakoinen kansa karkotettiin korpiin kuolemaan, muttaheikko kansa kastettiin uusien herrain alamaisiksi.
Kansoja vallotetaan ja kukistetaan, ihmisiä karkotetaan janöyryytetään, mutta kukistuvatko jumalat, ja voidaanko jumaliakinkarkottaa? Vai minne joutuivat Ilmattaret, minne Päivättäret,Kuuttaret, minne Ahti vellamoineen, minne Tapio sinipiikoinensa? Minnekaikki ne haltijat, jotka ihmiskieltä taitaen olivat ilman pitkiltäpihoilta ihmiselle puhuneet,—jotka meren hyrskyissä hänelle miehuuttalaulaneet,—jotka tähtiöinä hänen haaveitansa herättäneet, taimetsäsalojen poluilla hänen runomielensä virittäneet ja hänenyksinäisyytensä ikävän vaihtaneet riemuun?
Jos miehet hävisivät, hävisivätkö jumalat?
Eivät hävinneet, kaikki elävät vielä tänä päivänä, joka meille paistaa.
Vallottajain tietämättä, tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetunristin mukana seurannut myös Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulenja miekan kanssa liittoa tehnyt.
Maahan tultuansa se kutsui kansan hylkäämät jumalat eteensä ja puhuiheille näin:
»Minun nimessäni menköön kerran kaikki takasin, mikä tulella jamiekalla rakennettu on, niin että joka on ottanut, se on kerran antava,ja joka on ryöstänyt, se on kerran jälleen lahjottava, ja joka onherraksi tullut, on itsensä palvelijaksi tekevä. Eikä se ole miekallaja tulella takasin menevä, vaan minun enkelieni avulla. Katso, minäteen teidät enkeleikseni, ja teidän puheenne olkoon ihmisille jälleenkuuluva, kunnes kaikki täyttyy ja minä näen kahtia hajonneenihmiskuntani jälleen yhtyneenä».
Näin puhui totuuden henki.
Ja antoi enkeleille aikaa tuhannen vuotta, ja antoi heille äänen, jokahiljaisena kuin aamutuuli soi ihmisten tunnoissa.
Se ääni soi vielä tänäkin päivänä, joka meille paistaa.
1.
Satimessa.
Sumuisena marraskuun päivänä, hämärtäissä, eli juuri siihen aikaan,jolloin tienristeyksessä oleva maakauppiaan puoti tavallisesti olityhjänä ja hän itse pääsi hetkeksi kamariinsa päivällisunille,pamahtikin puodin ovi suurella räminällä auki ja notkean vieterivivunpäässä roikkuva ovikello, hurjasti edestakasin viuhtoen, hätääntyipitkään häivytykseen:
—Tänne, tänne, täällä tulee Kinturin Janne, ettekö kuule, KinturinJanne, joutuin joutuin, joutuin, Kin—Kin—Kinturin Janne, kin—kin—kingelikin—kin—kin—kin—
—Jaha, jaha,—vastasi kauppias kamaristaan, ja rupesi tekemään nousua,vaikka jo oli ehtinyt käpristyä sohvalle loikomaan, seinään päinkääntyneenä, takki ihanasti hartioille heitettynä, jalat ahtaistapatinoista sukkasilleen vapautuneina.
—Se o