Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Juhani Aho
WSOY, Porvoo, 1921.
Polkupyörällä Reinin rantoja
Kuvauksia Sweitsistä:
Ihannemaa
Valokuva Sweitsistä
Ylös alpeille
Minkä mitäkin Tyrolista:
Tulo Tyroliin
»Ensi-ilta»
Tyrolilainen kylä
Menoja ja tapoja
Tulva ja sen tuhot
Kohti korkeuksia
Korkeudessa
Työn orjia
Polkupyörä ja Reinin rannat—ne nyt eivät oikeastaan sovi yhteen. Yksimaailman runollisimpia ja romanttisimpia seutuja ja tuo vihoviimeistenaikain keksintö, tuo kaikista uusin kulkukapine, jonka rumuudesta jaepärunollisuudesta on niin paljon puhuttu. Pienen aasin selässä taisukkelajalkaisen kimon rattailla, jalkaisin tai korkeintaan laivassa—siinä ne kulkuneuvot, joita esteettisen matkailijan sopii käyttää…
Mutta siitä huolimatta on polkupyörä kuitenkin hyvin sopiva jarunollinenkin kulkuneuvo juuri Reinin rannoilla.
Meitä oli kaksi seikkailijaa Suomesta, jotka olimme keskellä talvea,loppupuolella maaliskuuta, saaneet päähämme lähteä pyöräilemään.Miehenkorkuiset kinokset estivät kotona satulaan astumasta. Pantiinpyörät rekeen ja ajettiin asemalle. Oli kirkas pakkasaamu, hangetkimaltelivat ja huurteisina seisoivat metsät. Tuntui turhalta lähteäkauniimpia maita hakemaan, tuntui mahdottomalta löytää ihanampaa,puhtaampaa, ylevämpää ympäristöä kuin on kirkas, paisteinen aamumaaliskuun Suomessa. Eikä niitä oikeastaan ole löytynytkään.
Mutta siitä huolimatta ovat Reinin rannatkin ihmeen ihanat!
Tietää olevansa Taka-Lapissa, kun lähtee Suomesta etelään keskellätalvea. Hangossa on meri jäässä niin pitkälle kuin silmä kantaa.Entinen Amerikkaan aikova ukko pyörähti takaisin Pohjanmaalle, kunjäätyneen meren näki; me puhkasimme Murtajan saattamina jään, niin ettähileet kahden puolen helisi. Tuskinpa on kaikesta paljosta nähtävästähuolimatta ulkona Euroopassa, kaikesta suurenmoisesta liikkeestä jaihmisvoiman voitollisista ponnistuksista huolimatta, montakaan niinvaikuttavaa nähtävää kuin nähdä suurten rautaisten laivain, paksua,vihaista, mustaa savua tupruten, murtautuvan jäiden saartamastaSuomilinnasta ulos Itämeren aavoille, vapaille ulapoille. Kuva pienen,kaikilta tahoilta saarretun kansan taistelusta olemassaolonsa,vapautensa ja itsenäisyytensä puolesta, sillä mitä olisimme, jos meiltäolisi Hangon väylä tukittu? Sentähdenpä me nyt, ajoipa kaakkonen taiitä melkein kuinka suuria jääjoukkoja tahansa Hangon kallioita vastaan,aina niiden läpi tavalla taikka toisella joko murtaumme taipujottelemme. Ja pohjoistuuli, tuo kotoinen vihainen viimamme, se ontässä kuitenkin meidän vapautemme paras ystävä ja apumies, pannensuuret ulapat imemään saartavia jääjoukkoja pois rannoiltamme jamurtaen ne palasiksi aaltojen mylläkässä ulompana merellä.
Olisi luullut olevansa napamerillä semmoisina kuin niitä on kuvissanähnyt, kun muutamia tuntia kestänyt luja jää oli loppunut ja laivakellui sulassa meressä jäämöhkäleiden keskessä. Ja ihana oli näky, kunviheriä meri lainehti, täynnä valkoisia, auringon valossa heloitteleviajäälauttoja, jotka samalla olivat kuin hajoitettuja, pakosalle ajettujasotajoukkoja, joita laiva ei enää välittänyt väistääkään, vaansuuntansa kerran otettuaan armottomasti puski selkään ja sivuun,voitollisesti niiden yli ja ohi rynnäten.
Mutta tullaksemme nyt Reinin rannoille…
Kölniin oli vielä rautatietä ajettav