Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Historiallisia kertomuksia
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1919.
Korri
Viikinkikuninkaan näky
Päälliköntytär
Pietari Kaukovalta
Katso, vanhat ovat kadonneet
Kuolinvalvojaisissa
Kristuksen kantaja
Kohtalon kourissa
Kantaisän näky
Isä ja poika
Itseään etsivä vanhus
Uuden ajan kynnyksellä
Murrosajan mies
Aamun miehiä
Uusi sielunpaimen
Kivennavan Leonidas
Päivätyön päättyessä
Luopioita
Korri
Korrin varhaisin muisto lapsuusajalta oli seuraava:
Hän loikoi päivää paistattaen turvekodan oviaukossa ja lipsuttisormiaan. Äiti istui kivellä oven pielessä, kuroen luuneulalla jajännerihmalla isän nahkamekkoa. Isä itse oli mennyt kalanpyydyksiäänkokemaan, mutta isoisä, arpinen ja ontuva ukko, kyykötti maassa kodanedustalla ja jauhoi kivikirveeseen reikää niin että hänen kaljultakiireeltään vieri hikihelmiä, jotka tipahtelivat hänen likaisellenahkaesiliinalleen.
Yhtäkkiä keskeytti äiti työnsä, lausui jotakin syvälläkurkkuäänellään ja osotti luisevalla sormellaan salmen taakse. Vaarikeskeytti työnsä, varjosti kädellä otsaansa ja tirkisti samallesuunnalle. Korri ei nähnyt siellä kuitenkaan muuta kuin savupatsaan,joka rantakukkulain takaa kohosi suorana tyyneen ilmaan.
Sitten saapui isä pyydyksiltään, äiti ja vaari kiinnittivät hänenhuomionsa savuun ja he alkoivat kiihkeästi keskustella. He puhuivatjoistakin vieraista ihmisistä, jotka olivat vaaleanvärisiä, suuria javoimakkaita ja jotka olivat tulleet jostakin kaukaa aaltojen takaa.Niillä oli erilaiset aseet ja pyyntineuvot kuin heillä ja Korrihuomasi, että heistä puhuttaessa kuvastui vanhempain kasvoilla pelkoja epävarmuus.
Kului muutamia päiviä. Korri makasi vatsallaan rantakallionkielekkeellä ja viskeli pieniä kiviä veteen. Silloin kuuli hänloisketta kauempaa salmelta ja kun hän kohotti päänsä, näki hänpurren, joka oli monta vertaa suurempi ja kokonaan toisella tapaatehty kuin ne yhdestä puunrungosta koverretut ruuhet, joilla isäja vaari meloivat pyydyksillään. Purressa istui useita vahvoja japarrakkaita miehiä, joilla oli kokonaan toisenlaiset verhot kuinheikäläisten nahkapuvut. Outo, vavistava pelko täytti Korrin sydämenja hänen mieleensä tulivat ne salaperäiset ja voimalliset haltiat,joille isä aina saaliistaan osan uhrasi.
Hiljaa hiipi hän majalle ja ilmotti äidille näkemänsä. Sinä iltanaoli vanhemmilla jälleen kiihkeä neuvottelu ja sen seurauksena oli,että he varhain seuraavana aamuna kokosivat tavaransa kantamuksiksija lähtivät vaeltamaan päinvastaiselle ilmansuunnalle kuin mistäväkeväin miesten savu oli näkynyt.
* * * * *
Heidän uusi luolamajansa oli suuren järven rannalla monen päivämatkantakana entisestä asuinpaikasta.
Korri oli ehtinyt tulla jo kahta talvea vanhemmaksi, mutta yhä olivathe saaneet rauhassa metsästellä ja kalastella noilla äärettömillä,riistaa täysillä erämailla, joissa ainoastaan joskus saattoi tavatanahkoihin puetun ja kivinuijaa käyttävän oman heimolaisen.
Mutta sitten palasi isä muutamana päivänä sangen kiihtyneenäeräretkeltään: hän oli jälleen tavannut suuria vaaleita miehiä.Tietoisuus niiden läheisyydestä synnytti heissä uudelleen pelkoa jaepävarmuutta.
...